Asikkalan kunnanvaltuusto päätti Vesivehmaan koulun urakoitsijan ja hyväksyi hyvinvointikertomuksen – lue pj:n blogi

Julkaistu

Kategoria

Asikkalan kunnanvaltuustossa maanantaina 4.5. päätettiin Vesivehmaan kyläkoulun urakoitsijaksi Rakennusliike U. Lipsanen Oy kilpailutuksen hinta- ja laatukriteerien perusteella. Uusi kyläkoulu alkaa rakentua Vesivehmaalle!

Valtuusto päätti hyväksyä vuoden 2025 hyvinvointiraportin. Raportissa Asikkala saa hyvät pisteytykset. Eri osa-alueista erityisesti kulttuurin ja kuntajohdon pisteytykset ovat nousseet. Puheenvuorossaan Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Rami Virlander kiitti kuntaa hyvästä työstä. Hän nosti esille hyvinvointiraportista myös nuorten liikunnan Move-testien heikentyneet tulokset. Lisäksi kouluterveyskyselyn mukaan nuoret kohtaavat aiempaa enemmän rasistista ja syrjivää käytöstä ja puhetta. Nämä kehityskulut ovat valitettavia ja niihin on puututtava. Yhdeksi keinoksi yhteisöllisyyden ja liikkumisen lisäämiseen Virlander esitti jatkossa kunnan hyvinvointipalvelujen tukien tason nostamista yhdistyksille, järjestöille ja seuroille.

Puheenjohtajan blogista voit lukea lisää hyvinvoinnin ja järjestöjen tilanteesta Suomessa ja Asikkalassa. Pj:n blogiin pääset tästä: https://www.ramivirlander.fi/l/investoidaan-ihmiseen-jarjestojen-tyo-on-turvattava/