Järvi-Hämeen Vihreät ry säännöt:
Sivu: 1(4)
- Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Järvi-Hämeen Vihreät ry ja sen kotipaikka on
Asikkalan kunta.
Yhdistys on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys. Vihreästä liitosta
käytetään näissä säännöissä nimitystä puolue. Puoluekokous, –
valtuuskunta ja -hallitus tarkoittavat Vihreän liiton asianomaisia
puolue-elimiä.
Yhdistys on myös jäsenenä puoluetta Hämeen vaalipiirissä edustavassa
Hämeen Vihreät ry:ssä, jota kutsutaan näissä säännöissä
piirijärjestöksi. - Tarkoitus ja toimintamuodot
Yhdistyksen tarkoituksena on:
- Edistää toiminnallaan vihreitä arvoja: luonnon- ja
ympäristönsuojelua, kestävää kehitystä, yhteiskunnallista
oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta - Tukea puolueen toimintaa ja lisätä vihreän liikkeen kannatusta
toimialueellaan - Yhdistää vihreän arvomaailman omaavia toimialueensa asukkaita
- Edistää kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia
oman elinympäristönsä kehittämiseen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: - Toimii puolueen ja piirijärjestön paikallisyhdistyksenä
puoluehallituksen vahvistamalla toimialueellaan - Asettaa kunnallisvaaleissa ehdokkaat puolueen listoille
toimialueellaan - Vastaa puolueen kunnallisvaalikampanjasta toimialueellaan
- Tekee aloitteita ja kannanottoja
- Harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
- Järjestää keskustelu-, koulutus- ja kulttuuritilaisuuksia sekä
- Järjestää muuta vastaavaa tarkoitustaan edistävää, voittoa
tavoittelematonta toimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi: - Ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
- Omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta
omaisuutta - Järjestää luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia sekä
- Harjoittaa sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka muutoin
välittömästi liittyy yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen tai
jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
3. Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen 15 vuotta täyttänyt
henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt ja on
Suomen kansalainen tai ulkomaalainen, jolla on kotipaikka Suomessa.
Yhdistyksen jäsen ei voi olla jäsenenä johonkin muuhun puolueeseen
kuuluvassa yhdistyksessä.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä
kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka
ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen
- on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen
liittymällä sitoutunut tai - ei täytä laissa taikka näissä säännöissä mainittuja jäsenyyden
ehtoja tai
Sivu: 2(4) - on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti
vahingoittanut yhdistystä tai puoluetta tai - asettuu toisen puolueen ehdokkaaksi vaaleissa tai siirtyy toisen
poliittisen ryhmän edustajaksi kunnallisessa, maakunnallisessa tai
valtakunnallisessa luottamustoimielimessä.
Hallitus voi sen tarkoituksenmukaiseksi nähdessään siirtää
erottamispäätöksen yhdistyksen kokoukselle.
Ennen erottamispäätöstä jäsenelle on varattava oikeus suullisen tai
kirjallisen lausunnon antamiseen asiasta, mikäli erottamisen peruste
on jokin muu kuin jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on
jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna.
5. Jäsenmaksut
Yhdistyksen jäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, jota kutsutaan
näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisilta jäseniltä
perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi
jäsenmaksuksi.
Perusjäsenmaksuun ja alennettuun jäsenmaksuun sisältyy sekä jäsenen
jäsenmaksu yhdistykselle että yhdistyksen jäsenmaksu puolueelle
kyseisestä jäsenestä.
Puoluekokous päättää vuosittain:
- perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun suuruuden
- perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun jakautumisesta
yhdistykselle ja puolueelle tuleviin jäsenmaksuosuuksiin.
Puolue hoitaa jäsenmaksujen perinnän yhdistyksen jäseniltä ja
tilittää yhdistykselle tulevat jäsenmaksuosuudet yhdistykselle.
Puolue ja piirijärjestö voivat käyttää yhdistyksen jäsenluettelon
tietoja jäsenmaksuperinnän sekä muiden jäsenyyteen liittyvien
asioiden käytännön hoitamiseen kuten viestintään jäsenistölle.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu yhdistyksen
syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljästä kahdeksaan muuta
jäsentä. Hallituksen jäsenten määrästä päättää yhdistyksen
syyskokous.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä
keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin ja taloudenhoitajan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta
tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet sen jäsenistä,
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä.
Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli
puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja,
jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
8. Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on toimitettava
toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta.
Toiminnantarkastajien tulee luovuttaa tarkastuskertomuksensa
viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Sivu: 3(4)
Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja syyskokous
loka-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää
tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään
kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
vaatii. Kokous on pidettävä kahdenkymmenen (20) vuorokauden kuluessa
siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on
lähetettävä jäsenille vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen
kokousta joko tavallisessa postissa tai sähköpostitse jäsenen
ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.
Kokouskutsussa on mainittava, mikäli kokouksessa käsitellään
hallituksen jäsenen valitsemista tai erottamista, tilinpäätöksen
vahvistamista, vastuuvapauden myöntämistä, toiminnantarkastajan
valitsemista tai erottamista, yhdistyksen sääntöjen muuttamista,
yhdistyksen purkamista tai muuta näiden sääntöjen kohdassa 12 tai
yhdistyslain 23 §:ssä mainittua asiaa.
11. Päätöksenteko yhdistyksen kokouksessa
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on
kannattanut yli puolet annetuista äänistä, ellei näissä säännöissä
jonkin asian osalta toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen puheenjohtaja valitaan enemmistövaalilla. Mikäli
yksikään ehdokas ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään
toinen äänestyskierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan
välillä. Samoin menetellään muissakin tapauksissa, jos täytettävänä
on vain yksi paikka.
Kun täytettävänä on useita paikkoja, suoritetaan valinta
suhteellisella vaalilla, joka toteutetaan seuraavasti:
- Äänestäjä kirjoittaa vaalilippuunsa enintään niin monta nimeä kuin
on täytettäviä paikkoja - Äänestäjän ensimmäiseksi merkitsemä ehdokas saa yhden äänen,
toiseksi merkitsemä puolikkaan äänen, kolmanneksi merkitty
kolmasosaäänen jne. - Lopuksi lasketaan kaikkien ehdokkaiden saamat äänet yhteen, ja
eniten ääniä yhteensä saaneet tulevat valituiksi.
12. Yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät puolueen asiat
Seuraavista puolueen toimintaan liittyvistä asioista on tehtävä
päätös yhdistyksen kokouksessa:
- ehdokkaiden asettaminen kunnallisvaaleihin
- yhdistyksen ehdokkaiden nimeäminen piirijärjestössä tapahtuvaan
eduskuntavaalien ehdokasasetteluun - yhdistyksen äänivaltaisten edustajien valitseminen
puoluekokoukseen - ehdokkaiden esittäminen puoluekokouksessa päätettäviin
luottamustehtäviin (puolueen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
sekä puoluehallituksen muut jäsenet, puoluevaltuuskunnan
puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja muut jäsenet sekä
puoluesihteeri).
Yhdistyksen kokous voi tapauskohtaisesti päättää siirtää
päätösvaltaa edellä mainituissa asioissa hallitukselle.
13. Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksen tehtävänä on:
Sivu: 4(4)
- käsitellä edellisen tilikauden tilinpäätös, toimintakertomus ja
toiminnantarkastuskertomus - päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille - käsitellä muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksen tehtävänä on: - hyväksyä toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle
kalenterivuodelle - valita hallituksen puheenjohtaja
- päättää hallituksen muiden jäsenten lukumäärä seuraavalle
kalenterivuodelle - valita hallituksen muut jäsenet
- valita yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt
- käsitellä muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä
kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan
sisällyttää kokouskutsuun.
14. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on
tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4)
enemmistöllä annetuista äänistä. Sääntöjen muuttamiseen vaaditaan
puolueen hyväksyntä.
Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi siirretään sen
varat piirijärjestön käytettäväksi yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen.
15. Saavutetut jäsenoikeudet
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
